9/24/2013

HERE I AM (BRISBANE, QLD)

No huhhuh! Neljä päivää ja yötä takana Brisbanessa and I’m feeling G.O.O.D.

Sain lentokoneessa tapaamaltani naiselta kyydin Base Central hostellille, jonne saapuessa olin hieman kauhuissani. Basen alakerrassa on nimittäin Down Under baari, jossa on bileet käynnissä 7 nights a week, mukaan lukien torstai-iltana kun saavuin Brisbaneen. Bileparatiisi/helvetti –tilanteen tajuttuani marssin kuitenkin rohkeasti sisään ja tapasin pari brittiäijää aulassa, menin huoneeseeni ja hengähdin hetken. Musa ei onneksi kuulunut neloskerrokseen joten mulla olisi ollut hyvin aikaa nukkua ja palautua lennosta. Mutta ehei. Pitäähän sitä paikallisiinkin tutustua. Siispä Down Underiin yhdelle. Yksin. Outoa.  Kovin kauaa ei tosin tarvinnut olla yksin ja loppujenlopuksi menin nukkumaan aamuseitsemältä.





Seuraavana aamuna lähdin pikkuhedarissa 11 jälkeen ulos hoitamaan käytännönasioita, puhelinliittymää ym. Ja tutustumaan kaupunkiin. Brisbanessa on tällä hetkellä käynnissä Brisbane Festival,  koko kaupunki on täynnä livemusiikkia, erilaisia installaatioita ja muita tapahtumia. Illalla kävelin South Bankiin katsomaan Santos GLNG City of Lights –valoshowta Brisbane Riverillä. Tuntui hassulta katsella sitä yksin, sillä tiedän että monet kaverit Suomessa diggais samoista jutuista mutta minkäs teet. Myöhemmin suuntasin taas Down Underiin jossa tapasin uusia ihmisiä, ausseja ja backpackereita. Neljältä nukkumaan ja yhdeksältä ylös luovuttamaan huonetta.

Buukkasin Basesta 2 yötä lisää, mutta vaihdoin 4 henkilön huoneeseen koska se on halvempaa. Uutta huonetta odottaessani kävelin Botanic Gardeniin, Brisbane Riverin rannalla olevaan subtrooppiseen puutarhaan, joka on täynnä kaikennäköisiä eksoottisia kasveja. Ja eläimiä! Sydän hyppäs kurkkuun kun näin ensimmäisen paikallisen liskon. Sen jälkeen tuli vastaan kummallinen valkomusta lintu, joita on kaikkialla. Ja joka kuulostaa ihan aasilta? Puutarhassa kävellessä ja kuvatessa tapasin sattumalta myös 2 saksalaista jäbää, jotka olin spotannut Dubain lentokentällä ja joiden kanssa juttelin edellisenä iltana Down Underisssa. Käveltiin yhdessä puutarhassa, ja kun pojat lähti takaisin hostellille jäin vielä kiertelemään hetkeksi kaupungille. Se on vain ja ainostaan itsensä kiduttamista koska mulla ei oo tilaa rinkassa eikä rahaa uusiin vaatteisiin yhyy.  Luin myös mun reissuvihkoa johon kaverit on kirjoittanut terveisiä ja tulin ihan sairaan hyvälle tuulelle, kiitos kaikille jotka sinne on rustannut! Hostellille saavuttuani ensi näkymä uuteen huoneeseen oli aasialainen äijä joka avas mulle oven pelkissä boksereissa ja meinas pelästyä kuoliaaksi koska ei tainnut odottaa likkaa sinne.  Jaoin siis huoneen 3 aasialaisen jäbän kanssa. Cool. En ollut huoneessa kauaa vaan lähdin taas South Bankiin, mikä on kyllä ihan lempparikaupunginosa! Siellä on Rainforest Walk ja iso laguuni/uima-allas, jossa voi uida ilmaiseksi ja ottaa arskaa! Sieltä suuntasin sillan yli  Botanic Gardenin River Stagelle, jossa oli ilmainen ulkoilmaoopperanäytös. Jäädyin melkein kuoliaaksi sillä olin varustautunut vain shortseilla ja t-paidalla, ja täällä on illalla/yöllä ihan pirun kylmä vaikka päivällä on 30 astetta. Hampaat kalisten kävelin hotellille ja näin ekan opossumin! Olin ihan poikki 2 edellisestä illasta ja ajattelin jäädä hostellille lepäämään, mutta lopulta menin vielä yhden skotti Chrisin kanssa Fortitude Valleyyn dj-keikalle. Puoli kolmelta nukkumaan ja viideltä ylös. Jep. Viideltä.















Syy miksi heräsin niin aikaisin oli että lentokoneessa tapaamani nainen Jaleh kutsui mut aamupalalle järven rannalle miehensä ja kavereidensa kanssa. Se oli kyllä aikaisen herätyksen arvoista, nähtiin pelikaaneja sun muita lintuja aamu-usvassa. Siirryttiin vielä Lake Manchesterille patikoimaan ja kahville, ja sen jälkeen Mount Coot-tahille. Huipulta näkee koko Brisbanen, upeat maisemat! Ihan passeli aloitus sunnuntaipäivälle siis. Hostellille päästyäni otin kevyet 3h päikkärit ja menin chattailemaan aulaan, jossa tapasin taas yhden niistä saksalaisista. Hengailin loppuillan niiden kanssa ja onnekseni kimppahuoneeseen ei tullut yöksi mun lisäksi muita asukkeja, eli sain koko huoneen itselleni ja vihdoin vähän unta.








Tänään tsekkasin ulos hostellista ja söin aamupalaa saksalaisten kanssa, jotka oli suuntaamassa Nimbinin ja Frasier Islandin kautta Cairnsiin vuokrapakulla. Kävin vaihtamassa puhelinliittymän halvempaan ja hankin myös medicarekortin, jonka jälkeen hyppäsin bussiin Chermsideen Jalehin ja sen miehen luokse. Ihana pariskunta jonka kanssa on helppo olla. Käytiin katsomassa Woody Allenin Blue Jasmine, syötiin yhdessä ja nyt pitäisi suunnata jo untenmaille.

Tällä pallonpuoliskolla siis kaikki hyvin

xx

VK

TAKEOFF

Holla!

Täällä sitä kirjoitellaan vähän eri maisemissa ja tunnelmissa kuin edellisissä postauksissa, tällä hetkellä chillailen Dubai International Airportin portilla B27 ja odotan Brisbanen lennon boardingin alkua. Vähän pitäis varmaan jo jännittää, mutta oon enemmänkin keskittynyt olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan eli voi olla että todellisuus iskee vasta kohteessa. Ja sillon on varmaan vähän liian myöhäistä perääntyä.

Tänään jätin taakseni uskomattoman Bahrainin ja yhden parhaista kavereistani. Kovin kauaa ei ehditty Hellun kanssa kentällä nyyhkyttämään, mutta kyllähän siinä taas posket kastui ja ikävä iski jo koneessa. Mutta ollaan selvitty kunnialla pitkästä erosta aiemminkin kun kyseinen likka oli vuoden jenkeissä, eli eiköhän me nytkin pärjätä! Ihan niinkuin pärjään kaikkien muidenkin rakkaiden kavereiden ja perheenjäsenten kanssa ens vuoden J

Vietettiin Arabian auringon alla uskomattomat 13 päivää. Bahrain on kyllä paratiisi maan päällä. Pääkaupuki Manaman keskusta on täynnä pilvenpiirtäjiä, ostareita ja yltäkylläisyyttä, mutta myös vanhaa kulttuuria ja alkuperäistä Bahrainia on säästetty. Lämpöä oli 40 astetta eli oli oikein passeli sää grillata itseään altaalla ja jatkaa tätä ikuista kesää. Ruskettumismission lisäksi ehdittiin käydä brunssilla, vesipuistossa, shoppailemassa,  Bahrain fortilla, leffassa, eläintarhassa, F1-radalla, Al Darin paratiisisaarella ja tietenkin Ladies Nightissa x2. Ja päivittäin gymillä, go girls! Tavattiin myös uusia kavereita, brittiläinen dj Paul ja sen kyproslainen kämppis Kris, joiden kanssa jatkot (monikossa) venyi aamunkoittoon asti… Mutta kaiken aktiviteetin yläpuolelle nousee kyllä ehdottomasti se, että sai viettää aikaa bestien kanssa ja hepuloida holtittomasti milloin missäkin.

Reissusta voisi kirjoittaa vielä vaikka mitä, mutta annan kuvien puhua puolestaan 























Bahrainin päiviä hymyssä suin muistellen suuntaan katseen siihen, mitä edessä odottaa. Matkanteko on edennyt tätä postausta kirjoitellessa jo siihen pisteeseen että ollaan päästy Singaporesta viimeiselle kuuden tunnin etapille. Sain vaihdettua Bahrainissa viimeisillekin lennoille ikkunapaikan, eli olen voinut ihailla uskomattomia maisemia koko matkan ja ottaa tapani mukaan paljon kuvia! Lennän Emirates Airlinesilla, paras millä oon tähän mennessä lentänyt.  Beyoncédokkarin ja hyvän musasetin kanssa matka on kulunut leppoisasti ja nopeasti! Tällä hetkellä mielentila on tosin beyond tired, yritin nukkua viime yön lennolla mutta eihän siitä mitään tullut eli 2h yöunilla mennään vähän liiankin tuttuun tapaan.

Mun vieressä istuu aivan sairaan mukava kolmikymppinen nainen joka asuu Brisbanessa, tarjosi yöpaikkaakin jos iskee hätä. Ja varmaan iskeekin vielä... Ja mut haastettiin jo pelaamaan biitsiäkin, o ou! Eli matka on sujunut mukavassa seurassa törkeen hyvien lentokonesafkojen ääressä. Ps lentokentän otannan perusteella aussipojat on oikeesti erittäin hyvännäkösiä.

Tulevasta tiedän oikeastaan tällä hetkellä vain sen verran että Singaporen kentällä sain buukattua hostellimajoituksen seuraavaksi kahdeksi yöksi Brisbanen keskustasta Base Central hostellista. Brisbanessa olen puolitoista viikkoa, eli pitää katsoa menenkö hostelliöiden jälkeen sohvasurffailemaan vai esimerkiksi ton matkakumppanin vierashuoneeseen pariksi päiväksi. Tai sitten jään hostellille jos siltä tuntuu. Lähtö Evans Headiin ekaan duunipaikkaan on 30. syyskuuta, jaiks! Oon viestitellyt paljon hostin kanssa, ja se vaikuttaa kyllä erittäin mukavalta hepulta eli uskon että kaikki tulee menemään hyvin! Looking forward to it.

Tää on nyt vähän tällänen sekava ja epälooginen kirjoitus mutta forgive me! Koitan skarpata kun kirjoitan seuraavan kerran

Take care

xx

VK